Annette Arlanderin videoteos on esillä Pitkäniemen suljetuilla osastoilla
Annette Arlander: Härän vuosi – kivellä ja puulla, 2010, videoteos, 50 min. Julkaistu AV-arkin luvalla.
Tiedote 5.4.2017 –
LiikKUVAT-palvelu vie videotaidetta hoitolaitoksiin. Seuraavien kolmen kuukauden ajan Tampereen yliopistollisen sairaalan Pitkäniemen akuuttipsykiatrian osastoilla 1 ja 6 on esillä Annette Arlanderin videoteos Härän vuosi – kivellä ja puulla.
Osasto 6:lla on esitetty vaihtuvia videoprojisointeja jo vuodesta 2014. Teokset heijastetaan päivähuoneeseen seinämaalauksen tapaan. LiikKUVAT-palvelun uusin yhteistyökumppani on akuuttipsykiatrian osasto 1.
”Pitkäniemeen on hankittu kookkaita teräväpiirtoisia kosketusnäyttöjä, joita käytetään muun muassa ryhmätyötilanteissa. Akuuttipsykiatrian osasto 1:llä haluamme kokeilla niillä myös videotaiteen esittämistä”, kertoo osastonhoitaja Hanna Rajala-Koenkytö. Hän oli aiemmin käynnistämässä videotaidetoimintaa jo osasto 6:lla. ”Uusien laitteiden myötä kiinnostus viriää muillakin osastoilla.”
Annette Arlander (s. 1956) jatkaa moniosaista hiljaisten videoperformanssien sarjaa. Videolla taiteilija istuu komeiden maisemien äärellä ruosteenpunaiseen huopaan kääriytyneenä. Teosta on kuvattu Kanariansaarten La Gomeralla, Kap Verden Boavistalla, Kadermossa Hangon lähellä ja Kroatian Bracissa.
Arlander on helsinkiläinen taiteilija, tutkija ja opettaja, joka kuuluu suomalaisen performanssitaiteen ja taiteellisen tutkimuksen edelläkävijöihin. Hänen teoksensa ovat jo aiemmin saaneet hyvän vastaanoton sairaalaympäristössä. ”Seesteisesti maisemaa katsova ihminen on helposti samaistuttava ja luonnollinen,” kuvailee LiikKUVAT-palvelun kuraattori Henrietta Lehtonen.
LiikKUVAT-palvelun ideana on tarjota liikkuvan kuvan taidetta ihmisille, joiden omat liikkumismahdollisuudet ovat rajalliset. Videotaide elävöittää sairaalatilaa ja tarjoaa rauhallisen vaihtoehdon muulle mediatarjonnalle.
LiikKUVIEN työryhmään kuuluvat kuvataiteilija, arkkitehti Henrietta Lehtonen, kuvataiteen asiantuntija Sirpa Joenniemi ja tuottaja Tuuli Penttinen-Lampisuo. Palvelua hallinnoi Kallo Works -osuuskunta Suomen Kulttuurirahaston Taidetta hoitolaitoksiin -apurahalla.
Kuva:
Annette Arlander: Härän vuosi – kivellä ja puulla, 2010, videoteos, 50 min. Julkaistu AV-arkin luvalla.