Annette Arlander: Käärmeen vuosi – kanssakeinutellen, 2014, kesto 26:30. Still-kuva videoteoksesta, julkaistu AV-arkin luvalla.

Annette Arlander: Käärmeen vuosi – kanssakeinutellen, 2014, kesto 26:30. Still-kuva videoteoksesta, julkaistu AV-arkin luvalla.

Tiedote 19.2.2016 –

Arlanderin videotaide puhuttelee Pitkäniemen psykiatrisessa sairaalassa
21. huhtikuuta 2016 asti.

Tampereen yliopistollisen sairaalan Pitkäniemen psykiatrisen sairaalan akuuttipsykiatrian osasto 6:n päivähuoneen seinälle heijastetaan jälleen Annette Arlanderin videotaideteos. Uusi teos on nimeltään Käärmeen vuosi – kanssakeinutellen.

Teos on kuvattu Helsingissä, Harakan saaressa käärmeen vuonna helmikuusta 2013 tammikuulle 2014. Merenrannassa kasvaa haapa, jonka oksassa roikkuu keinu. Keinu on kuin kellon heiluri, jossa ohikulkijat välillä viivähtävät.

Arlanderin videoteoksille on ominaista kameran ja ihmisen seesteisyys. Aiemmin samalla sairaalaosastolla esitetty Arlanderin Rotan vuosi -teos koettiin rauhoittavana. Nyt esillä olevassa teoksessa keinuttelun voi nähdä lempeänä vertauskuvana elämäntilanteesta, jossa aika tikittää, mutta ihminen pysähtyy.

Annette Arlander (s. 1956) on taiteilija, tutkija ja opettaja. Hän kuuluu suomalaisen esitystaiteen ja performanssin uranuurtajiin ja taiteellisen tutkimuksen edelläkävijöihin. Arlander valmistui teatteriohjaajaksi 1981 ja teatteritaiteen tohtoriksi 1999. Hän on toiminut sekä esitystaiteen ja teorian että taiteellisen tutkimuksen professorina Teatterikorkeakoulussa.

Käärmeen vuosi – kanssakeinutellen on esillä Pitkäniemessä 21. huhtikuuta 2016 asti. Akuuttipsykiatrian osasto 6:n lisäksi teosta voidaan esittää muillakin sairaalaosastoilla.

Teoksen on kuratoinut Henrietta Lehtonen suomalaisen mediataiteen levityskeskus AV-arkin kokoelmista. Pitkäniemen psykiatrisessa sairaalassa asiantuntijana toimii taideterapeutti Janiika Salo.

Videotaiteen esityksiä hoitolaitoksiin vie LiikKUVAT-palvelu Suomen Kulttuurirahaston, Oskar Öflundin rahaston ja Taiteen edistämiskeskuksen tuella. LiikKUVAT-palvelun työryhmään kuuluvat kuvataiteilija ja arkkitehti Henrietta Lehtonen, asiantuntija Sirpa Joenniemi ja tuottaja Tuuli Penttinen-Lampisuo. LiikKUVAT-palvelu syntyi Taiteen edistämiskeskuksen ja Tampereen taidemuseon yhteistyönä ja nykyään sitä hallinnoi Kallo Works osk.

Kuva:
Annette Arlander: Käärmeen vuosi – kanssakeinutellen, 2014, kesto 26:30. Still-kuva videoteoksesta, julkaistu AV-arkin luvalla.

Categories: LiikKUVAT